”Käytettävissä olevan dokumenttiaineiston perusteella voidaan todeta, että nykyisen vanhoillislestadiolaisuuden kaltaista herätysliikettä ei sata vuotta sitten ole ollut olemassa."

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen, SRK:n, alaisuudessa toimivaa herätysliikettä kutsutaan vanhoillislestadiolaisuudeksi. Nimi vanhoillinen antaa turvallisen oikeassa olemisen tunteen, että oppi on pysynyt muuttumattomana. Näin ei ole. Jokainen voi huomata tosiasiat lainauksista, jotka olen ottanut seuraavista SRK-lestadiolaisten omista julkaisuista. (Lähteet ovat kirjoituksen lopussa.)

Noin 1930 vanhoillislaestadiolaisten johto vaihtui ja tiukensi oppia huomattavasti. Se vaikutti tilanteeseen myös Amerikassa. Sikäläisten johtaja Artur Leopold Heideman oli tehnyt Suomen SRK:n kanssa sopimuksen, että Suomesta Amerikassa lähetysmatkoilla vierailevien puhujien on mentävä sinne Heidemanin kautta. Puhujat joutuivat näin Heidemanin evästämiksi ja puheet olivat sen mukaisia.

Heideman oli Amerikassa vilpillisen elämänsä vuoksi kyseenalaisessa maineessa. Iso osa sikäläistä seurakuntaa paheksui hänen toimintaasa ja he pyysivät Suomesta saarnaajia ohi Heidemanin. 1930-luvun alussa neljä liikkeen puhujaa teki matkan ohi

SRK:n ja Heidemanin. Sieltä palattuaan he joutuivat matkastaan syytetyiksi SRK:n vuosikokouksessa 1934. Kun syytetyt eivät katuneet matkaansa eivätkä tehneet siitä parannusta, heidät ja heidän kannattajansa erotettiin. Sen seurauksena liike hajosi kahtia sekä Suomessa että Amerikassa.

Erotuskokous (L4) pidettiin 1934 suviseurojen ja vuosikokouksen yhteydessä. Seuraavassa on otteita SRK:n julkaisemasta kokouksen pöytäkirjasta.

Sivu 22: ”Amerikassa käyneisiin veljiin Juntuseen, Krekulaan ja Kaikkoseen ja heidän Suomessa oleviin kannattajiinsa nähden oltiin yksimielisiä siitä, ettei heitä voida syyttää väärästä opetuksesta.”

Sivu 24 ja 25: ”Me toivomme ja rukoilemme, että rakas Isä antaisi veljillemme Juntuselle, Kaikkoselle ja Krekulalle parannuksen armon tekemästään rakkauden rikoksesta ja sekaseuraisuuden tukemisestaan. Mutta jollei näin tapahdu, repivät mainitut veljet itsensä irti kristittyjen rakkaudesta.”

Syytetyt ja heidän kannattajansa eivät voineet tehdä parannusta Raamattuun perustumattomista väitteistä ja joutuivat erotetuiksi. Erottamisten varmistamiseksi SRK otti käyttöön uudet menetelmät.

Kaikkialla alettiin julistaa, että Amerikassa käyneet ovat vääräoppisia, vaikka pöytäkirjaan oli juuri merkitty heidät oikeaoppisiksi. Juuri silloin otettiin käyttöön myös kielto tervehtiä ulkopuolisia uskovaisten keskinäisellä tervehdyksellä ”Jumalan terve!” Siitä lähtien se kielto ulotettiin myös muihin suuntiin ja herätysliikkeisiin. Sen rikkojia on uhattu erottamisella. Siitä saakka vanhoillislestadiolaisuudessa on pitänyt olla ”kuuliaisia seurakunnan päätöksille” vastoin sitä kuinka 1909 oli päätetty (L2). Siitä saakka on SRK:ssa julistettu sen piirissä olevat ainoaksi oikeassa olevaksi joukoksi ja Jumalanvaltakunnaksi.

Liikkeen aikaisempi linja käy selville kirjasta (L1 sivu 43) Juhani Raattamaan 1871 kirjeessä Tilda Fogmanille: ”Toivokaamme, että kaikki herätykset viimein yhdistyvät sekä valtakirkosta erkaantuvat että uudestakastajat, metodistit, Hedbergit, vieläpä mailman joukosta erkaantuneet kirkon yhteydessä olevaiset elävät kristityt. Että kaikki rakastaisit keskenänsä, nimitettäkööt millä nimillä tahansa, että kun kaikissa vakoissa on yhdenkaltainen hapatus, niin sotkekoon leipojat yhdeksi taikinaksi. Herran sanan jälkeen näitä olen esitellyt.”

Vuonna 1911 oli sovintokokous eroon joutuneiden Uusheränneiden kanssa.

Sovintoa ei kuitenkaan tullut, mutta ei virallista eroakaan. Molemmat pitivät toisiaan uskovaisina erimielisyyksistä huomimatta. (L3) Osoituksena on kirjeenvaihto (L5). Uuteen heräykseen kuulunut pappi Kustavi Lounasheimo kirjoittaa vanhoillislestadiolaiselle papille Oskari Jussilalle ja ehdottaa molempien suuntiin kuuluvien pappien sovintokokousta. Kirje 29.12.1921 alkaa sanoilla: ”Rakas veli Oskari Jussila.” Vastauksessaan 16.1. 1922 Jussila torjuu ehdotuksen kirjoittaen näin:” Hyvä veli Kusti Lounasheimo, Jumalan terve!”

”Meidän näkökulmaltamme katsottuna papit eivät ole mitään kristillisyyden holhoojia ja isiä Kristuksessa.”

Vuodesta 1934 SRK:ssa alkanut tuomitseva linja perustuu tulkintaan Joh. 20: 23, joka on 1775 Raamatussa: ”Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt. ”SRK:ssa käsityksen mukaan syntien pidättäminen on sama kuin anteeksiantamuksen kieltäminen. Sitä sanotaan myös sideavainten käyttämiseksi. Siihen vedoten on kristittyjä tuomittu sidotuiksi ja ”jätetty saatanan haltuun”.

Vuonna 1992 ilmestyi uusi raamatunkäännös ja tuo raamatunkohta oli siinä SRK:n tulkitsemalla tavalla näin: ”Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”

Ihmettelin tuota eräälle kirkolliskokouksissa niihin aikoihin olleelle kirkkoherralle ja hän alkoi muistella, että tuollainen ehdotus olisi tullut SRK:n taholta.

Mitä eroa eri käännöksissä on? Luther sanoo: ”Joka siis ei sitä Sanaa ota vastaan, jonka kautta synnit anteeksi annetaan, hänelle toinen Sana kuuluu, jonka kautta synnit pidetään. (...) tehtäköön mitä tahansa, niin synnit kuitenkin niille pidetään, jotka eivät sanaa ota vastaan, vaan omilla töillä ittiänsä auttaa tahtovat. (...) Jos nyt sieltä syntein anteeksiantamuksen vastaanottaa tahdot, niin sen totisesti löytävä olet; koska jo käsketty on, että synnit anteeksi annettaman pitää.” (L7) Ks. Matt.6:15 Syntien pidättäminen on muutettu anteeksiannon pidättämiseksi.

Oskari Jussilan kirjassa on vakavia varoituksia tuomitsemisesta: ”Kuolemattomien sielujen tuomion langettaa Jumala yksin (...)” (L6).

Kuinka paljon, vieläpä armottomia tuomioita, kuitenkin langetetaan ikään kuin toisen sielu ja oma sielu vanhurskaan Tuomarin oikeuden vaa`assa ei mitään painaisi. (...) Jumalasta pois kääntynyt ihmissydän on armoton. Se on rakkaudeton sen tähden, kun se ei ole Jumalan rakkauteen osallinen, kun se ei tunne hänen laupeuttaan. (...) Se, joka Golgatan keskimmäistä ristiä katsoessaan näkee Jeesuksen siinä synteinsä tähden tuomittuna, ei kykene toista tuomitsemaan. Matt. 7:1,2.

SRK:n johdon järjestämissä useinkin yöllisissä hoitokokouksissa langetetuista tuomioista on noussut kohu. Jani Alatalo on tehnyt 2006 pro gradun, jonka on ohjannut vanhoillislestadiolainen dosentti Mauri Kinnunen.

Gradussa todetaan, että eräs ”hoitokokouksien” ongelmakohta oli synnin määritelmä, sillä jonkin asian syntisyys saattoi olla erilainen eri puolilla Suomea. Kaikki eivät suostuneet tekemään parannusta asioista, joita he eivät katsoneet vääriksi tai synnillisiksi.

Yleensä parannusta tekemättömien kohdalla käytettiin ”avainten valtaa” eli heidät ”sidottiin syntiensä vuoksi”, jolloin lestadiolaisen tulkinnan mukaan heillä ei olisi pääsyä taivaaseen”. (L8)

SRK:n johdonkin taholta on myönnetty, että virheitä on tehty. He vetäytyvät kuitenkin vastuusta sillä perusteella, että väärien tuomioiden antajat ovat jo enimmäkseen kuolleet. He kuitenkin itse pitävät voimassa nuo väärät tuomiot ja noudattavat niitä edelleen.

Käytettävissä olevan dokumenttiaineiston perusteella voidaan todeta, että nykyisen vanhoillislestadiolaisuuden kaltaista herätysliikettä ei sata vuotta sitten ole ollut olemassa. Se ei siis ole vanhoillista vaan jotain muuta.

L1. Kirjeitä. 1. osa. - Kirj. Juhani Raattamaa, Erkki Antti y.m. y.m. Toimittanut Leonard Typpö. [Oulu] : SRK:n [Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen] työvaliokunta, 1969. 92 s.

L2. Kertomus ja Pöytäkirja lestadiolaiskristittyjen suuresta kokouksessa. 1909. Oulu.

L3. Pöytäkirja sovintokokouksesta Oulussa maaliskuussa 22–23.1911. Oulu, 1911.

L4. Pöytäkirja 1934 SRK:n suviseurojen yhteydessä pidetystä kokouksesta, 1934.

L5. Lainaukset pappien K. Lounasheimon ja O. Jussilan kirjeenvaihdosta, 1921 ja 1922.

L6. Jussila, O. H. Jeesuksen seurassa. Oulu: Tekijä, 1929. 255 s.

L7 Luther, Martt, Tohtor Martti Lutheruksen Huone-Postilla. 1. osa.[Hki Leo Teniö], 1970 381 s.

L8 Alatalo, Jani Kohti avoimuutta.Jyväskylä 2006. Pro gradu -työ, Jyväskylän yliopisto.

----------------------------------------

Kaleva 8.3.2008 sivut 3. ja 13.