Kalevan kolumni 12.7.2006: Anteeksipyyntö on vaikeaa hengellisille yhteisöillekin

"Anteeksipyyntöä 1970-luvun tapahtumista on jälleen alettu perätä vanhoillislestadiolaisen liikkeen keskuselimeltä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistykseltä eli SRK:lta. Näyttää selvältä, että moni myös liikkeen sisällä odottaa tällaista elettä."

"Puheenvuoron käyttämistä oppi välttämään, kun näki miten kyselijöille tapahtui: useimmiten kysyjä joutui itse painostuksen kohteeksi."

Sama kirjoittaja sanoo monen seuranneen ahdistuneena vierestä, kuinka vanhoja ihmisiä kiusattiin. Intiimejä yksityisasioita vedettiin julkiseen käsittelyyn ja vaadittiin seurakunnan edessä julkiparannuksentekoa tiettyjä sanamuotoja käyttäen. "Jos hätääntynyt vanha pappa tai mummo ei osannut oikeilla sanoilla anoa anteeksi olemattomia asioita, nöyryytettiin ja pitkitettiin tilannetta loputtoman tuntoisesti."

Ja toteaa: "Tuollaista voi täydestä syystä kutsua hengelliseksi väkivallaksi."

Kaleva nostaa esiin myös erittäin tärkeän näkökohdan keskusteluun anteeksipyynnöstä hoitokokouksista:

"Anteeksipyyntöihin tai pahoitteluun ei ole tarpeen lähteä ensi sijassa siksi, että niitä liikkeen ulkopuolelta perätään. Olennaisempaa on, että aivan ilmeisesti moni odottaa niitä myös liikkeen sisällä"

Lainaukset Pekka Mikkolan kirjoittamasta Kalevan kolumnista, jonka nettiversio löytyy täältä.

Kiitos Kalevalle ja Pekka Mikkolalle aiheellisesta ja asiallisesta kommentoinnista edelleen ajankohtaiseen aiheeseen. Olen itse Suomi24:n keskusteluissa aiheesta usein todennut että SRK:n anteeksipyyntö olisi erittäin tärkeää, paitsi erotetuille ja väärinkäytösten uhreille, myös nykyisille vl:ille. Koska mennyttä järjestelmällistä henkistä väkivaltaa ei ole SRK:ssa itsessään vieläkään edes tunnustettu vääräksi ja opetusta mainostetaan muuttumattomaksi, niin tämähän tarkoittaa sitä että hoitokokouskäytäntö voidaan "tarvittaessa" ottaa uudelleen käyttöön... Ennen SRK:n virallista liikkeen väärinkäytöksen tunnustamista, eivät tavalliset vl:t voi kokea olevansa turvassa liikkeen sisällä, jonka vaikutus ulottuu usein koko elämään. Siksihän erotetut usein kokivat erottamisensa niin raskaasti. "elämältä putosi pohja pois", on usean erotetun kommentti.

Aikoinaan 80-luvulla monet pitivät hoitokokouskäytännön vähenemistä juuri liikkeen ulkopuolelta tulleiden tiedotusvälineiden "painostuksen" ansiona, vaikka SRK ei usein edes halunnut esittää vastinettaan heitä koskeviin kirjoituksiin. (Käytäntö tosin vaihteli 80-luvulla, liikkeen siirtyessä avoimempaan tiedotuspolitiikkaan)

Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuuskeskustelussa on aiheen käsittelyä usein yritetty vähätellä tyyliin; "luuleteko että näitä kukaan missään noteeraa." ja keskustelut hoitokokouksista on yritetty mustamaalata vain "parjaamiseksi". Toisin on käynyt ja Kotimaa-lehden lisäksi keskustelut on nyt noteerannut myös Oulun ykkössanomalehti Kaleva.

Keskustelua aiheesta. Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuus-palstalla.

Admata 12.7.2006