Erotettujen seurat

Hakomaja.net

Erotettujen seurat

Erotettujen seurat Pudasjärvellä - Rauhan Tervehdys 29 - 1980 Torstaina 17.7

  • Rimminkankaan suurkoululle oli viime viikonvaihteeksi kerääntynyt yli 700 SRK:n yhteydestä erotettua. V. 1977 he joutuivat perustamaan uuden yhdistyksen ja näin seuratoiminta kävi mahdolliseksi. Tuon "työrukkasen" nimi on Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys. (SVR = ns. Sillanpääläisyys -Admatan huomautus-)
  • Heistä kerrotaan, että he ovat eronneet ja kieltäneet uskonsa. Totuus on kuitenkin toinen. Ihmeen moni kertoi omistavansa virallisin allekirjoituksin varustetun kirjeen, jossa kerrotaan erottamisesta ja "pakanaksi" julistamisesta. Erottamisen todellinen syy on ollut se, etteivät he ole voineet kieltää entistä uskonkäsitystään eivätkä luopua uusien määräysten edessä entisestä opista.

Pudasjärvellä muisteltiin, mitä Jeesus sanoi vertauksessaan "viinamäestä" ja sen peltomiehistä, jotka "pieksivät palvelijoita": "Jumalan valtakunta pitää otettaman teiltä pois ja annettaman pakanoille, jotka sen hedemän tekevät." (Matt. 21:43). Siellä muisteltiin myös Lutherin sanaa: "Mitä Taivaan valtakuntaan kuuluu, ei pidä siitä erotettaman."

Seurain alussa oli Esko Takkulan ja Heimo Koukkarin puheiden keskeisin sanoma kiitollisuus Jumalalle hänen suurista armoteoistaan murheidenkin keskellä. Seuraväen keskuudessa kuului myös ilmauksia siitä että on varjelluttu väärän opin eksytyksistä.

Seuroissa puhui myös pastori Raymond H. Tulkki Amerikan Apostolisluterilaisesta seurakunnasta. Tuo seurakunta on ollut siellä olevien "lestadiolaisten" työelin jo monen miespolven ajan. Vajaa kymmenen vuotta sitten siitä erosi omasta aloitteestaan pieni osa, joka SRK:n tuella perusti sinne uuden seurakunnan uusine nimineen. Tulkin puheissa oli keskeisintä Jumalan armotaloudesta opettaminen. Amerikasta oli Tulkin lisäksi muitakin seuravieraita. Heille tulkattiin puheita englanniksi.

Seuravieraita oli saapunut myös Ruotsista Luleån, Kalixin ja Morjärven seuduilta. Hekin kuuntelivat puheita omalla kielellään tulkin välityksellä. Ruotsalaisten joukosta jäi mieleen erikoisesti Sigurd Johansson. Hän on siellä kaikkien rakastama ja aina hyväntuulisesti hymyilevä perheenisä.

Ruotsissakin on uskovaisten joukko, jonka SRK aikanaan hylkäsi, koska se ei pitänyt SRK:n TV-päätöstä Jumalan Sanaan perustuvina. Ruotsalaiset pyysivät Suomesta ns. johtomiehiä selostamaan, kuinka tuollaiset päätökset voivat olla Raamatun mukaisia. Pyydettyjen vieraiden sijaan he saivat kirjeen, jossa sanottiin: "Niin kauan kuin teillä on tämä ajatus, emme voi edes neuvotella kanssanne tästä asiasta..." ja "jos asia ei teille selviä, niin, että voitte asennoitua samalla tavoin TV-kysymyksen kohdalla kuin me täällä Suomessa, niin suomalaiset saarnaveljet eivät voi tulla teidän tykönne." Näin tehtiin noista ruotsalaisista uskovaisista pakanoita.

Laihialaisen sananpaukaus

Rovasti Paavo Sillanpää puhui Pietarin kirjeen johdolla hajallaan oleville Jumalanlapsille yhdenkaltaisesta uskosta, joka perustuu yksin Jumalan armolupauksiin. Hän sanoi mm:"Useimmat teistä tietävät, että minä olen kotoisin Laihialta. Te tiedätte myös mitä se merkitsee. Ei laihialainenkaan kuitenkaan toisen tavaran kanssa nuukaile. Sitä kyllä passaa jakaa. Minäkin jaan Jumalan armoa runsain mitoin. Jokainen saa uskoa kaikki synnit armosta anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä."

V. Koivukangas puhui Korneliuksen parannuksenteosta ja huomautti, että Pietari meni sinne pitämään seuroja uskottoman kotiin ja uskottoman pyynnöstö. P. Koponen puhui Kolossalais- ja Galattalaiskirjeiden johdolla, kuinka Jumalan valtakunnan sanoma ei saa muuttua. Hän muistutti Paavalin sanoja: "Vaikka itse tai enkeli Taivaasta saarnaisi toisin, kuin te ennen uskoneet olette, olkoon kirotti." E. Kärnä muistutti puheessaan seurakunnan erehtyväisyydestä huomauttaen, että korpivaelluksen aikana koko Israelin kansa erehtyi palvelemaan kultaista vasikkaa. Kun Mooses palasi vuorelta ja näki sen, erehtyi hänkin kiivastuksissaan lyömään laintaulut säpäleiksi.

Onko Joulupukki syntiä?

Heikki Koukkari kajosi aikanamme ilmenneihin "turhiin jaarituksiin" mm. näin: "Kun Jumalan hukkumattomasta sanasta ja terveestä evankeliumista joudutaan pois, tulee tilalle kaikenlaiset ihmisneuvot. Meidänkin aikanamme on annettu kieltoja ja käskyjä. Raahen suviseuroissa v. 62 keskusteltiin, jaariteltiin, käytiin turhia tutkimuksia siitä, onko Joulupukki syntiä. Aikamiehet siinä Joulupukin kanssa kamppailivat.

Emme ole tuomareita

Päätöspuheessaan Arvi Kälkäjä muistutti ensin erikoisesti omantunnon puhtaanapidon tärkeyttä. Sitten hän sanoi, että vaimma meidät on entisten veljien taholta tuomittu, emme ala itse tuomareiksi. Sanoohan Raamattu selvästi: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Kuinka näet rikan veljesi silmässä, etkä huomaa malkaa omassa silmässäsi." Rukoilemme tuomitsijoillemme palaamisen armoa sinne, mistä he ovat lähteneet.

Lopuksi tuo pieni joukko lauloi, kuten Luther ystävineen aikanaan suuren Paavin kirkon varjossa:
"Jää meille kuitenkin Jumalan valtakunta."

Artikkelin kirjoittanut Lauri Pietilä
(Yllä oleva lainaus lyhentämättömänä ja kokonaisuudessaan kuten se on Rauhan Tervehdyksessä 17.7.1980 julkaistu.)

SRK:sta erotettujen, eli SVR:n seurojen väliajoilla minäkin leikin pienenä lapsena hoitokokous-leikkiä muiden lasten kanssa. Säännöt olivat selkeät; yksi oli aina vuorollaan "hoidettavana" ja muut simputtivat kuinka piinapenkkiin joutuneen pitää tehdä juuri tietynlainen ripitys kaikesta mistä muut keksivät mielikuvituksessaan toista syyttää. Hoidettava sai valita kuinka pitkälle taipui ja missä vaiheessa sai sitten kuulla olevansa helvettiin matkalla oleva "pakana ja publikaani" vai tunnustiko hän loppuun saakka toisten keksimät ihmeelliset synnit ja teki niistä juuri tietyn kaavan mukaisen ripityksen. Hoitokokousten henkiseltä väkivallalta kun ei aina säästyneet pienet lapsetkaan, jotka sitten purkivat tunteitaan leikkeihinsä.

SVR Tänään?

Yli tuhatta henkeä suuremmaksi SVR ei koskaan kasvanut, vaan kuihtui 1980-luvulla lähes olemattomiin. Olen kuullut että he järjestäisivät vieläkin jossain seuroja pienimuotoisesti ja harvakseltaan, mutta mistään merkityksellisestä lestadiolaisliikkeestä ei ole kysymys. Samainen yllä olevan Rauhan Tervehdyksen artikkelin kirjoittanut, Lauri Pietilä, kirjoittaa vuonna 1990 SVR:stä seuraavaa kirjassaan Vioilla ja virheillä peitetty:

"s.128
Suomen Vanhoillislaestadiolainen Rauhanyhdistys ei saanut kuitenkaan isompaa kannatusta ehkä useammastakin syystä. Vaikka Paavo Sillanpää oli sydämenkristitty, totuuteen pitäytyvä ja lähimmäistänsä rakastava, hänen luonteessansa oli jyrkkyyttä ja kiivautta. Toimintatapa oli sanelunomaisuuteen taipuva. Silloin kun hän huomasi erehdyksensä, hän pyysi heti nöyrästi anteeksi. Sillanpään temperamenttisten puhuttelujen jälkeen muutamat tuumailivat:
"Samoja SRK:laisia näkyy olevan", ja jäivät syrjään.

s.129
SVR:n toimelijain sielu Paavo Sillanpää kuoli v. 1981.
Hänen tinkimätön vaatimuksensa Raamatunmukaiseen totuudellisuuteen ei ollut enää mukana hallitsevasti. SRK:sta oli tullut mukaan sellaisiakin, jotka eivät olleet joutuneet lähtemään sieltä opillisten eroavaisuuksien vaan aivan muiden syiden vuoksi. He nostivat päätään ja toivat mukanaan SRK:laisia menettelyjä erotushankkeineen ja seurakunnanpuhdistuksineen.

Seurauksena oli hajaantuminen ja suuren osan siirtyminen Rauhan Sanan leiriin, jossa huomasivat saavansa uskoa rauhassa kuten ennenkin ja jossa myös huomasivat löytäneensä niitä, joilla oli ennestään samanlainen uskonkäsitys. Mainittakoon että rauhansanalaisia kävi huomattavasti SVR:n, eli SRK:sta erotettujen seuroissa silloin kun seuratoiminta oli vielä vilkasta.

Suurin syy SVR:n jäämiseen pieneksi oli SRK:n "hoitotapa". Ihmiset otettiin puhutteluun yksitellen. Vaikka he eivät hyväksyneetkään opetuksen muutosta, he taipuivat, koska toisetkin olivat taipuneet. He eivät kestäneet koetosta, vaan luopuivat entisestä uskostansa." (Lauri Pietilä)

Antti Pietilä 11.7.2006