| Mitä hoitokokoukset olivat |
|
|
|
|
Olivatko hoitokokoukset ihmisen sieluntilan tuomitsevia käräjiä, henkistä inkvisiitiota, yöllisiä itkettämisiä, henkioppia, sisäisiä puhdistuksia vai vain rakkaudellista neuvomista synneistä, kuten SRK yrittää kaunistella? Vanhoillislestadiolaisuudessa vuosikymmeniä sisällä ollut Lauri Pietilä kuvaa kirjassaan -Vioilla ja virheillä peitetty- seuraavaa Suomen vanhoillislestadiolaisesta Rauhanyhdistyksestä:"Sivu 124 SUOMEN VANHOILLISLAESTADIOLAINEN RAUHANYHDISTYS SRK:ssa ei mennyt montakaan vuotta pappislinjan ulos-sulkemisen jälkeen, kun "opin puhtauden" ja "oikean hengen" valvontaa tiukennettiin entisestään. Elämänohjeita tiukennettiin ja uusia laadittiin. Jopa kuorolaulukin oli pahasta. Säädösten noudattamisen valvonta muodostui vakoiluksi ja sai surkuhupaisia piirteitä. Alettiin pitää "hoitokokouksia", joissa "hairahtuneita" vaadittiin parannukseen mielivaltaisesti määritellyistä "vääristä hengistä". Asianomaiset itse eivät useinkaan käsittäneet, mistä oli kysymys ja yrittivät tehdä ohjeiden mukaan, että saisivat elää rauhassa. "Hoitokokoukset", yksityisten kristittyjen erikoispuhuttelut ja parannuksen teettäminen milloin mistäkin tai televisioasiasta ulottuivat ylu Suomen. Parannuksen tekeminen "väärästä hengestä" oli yleistä ja moni viisasteli, että se on helppoa, sillä siinä ei mene edes kunnia. Ne, jotka pysähtyvät ajattelemaan, tajusivat, että siinähän hylkää vääränä sen hengen, jossa on saanut elämän ja rauhan sisimpäänsä. Se oli monille tuskien aikaa, sillä jos ei tehnyt vaadittua parannusta, joutui "sidotuksi". Käytännössä se tarkoitti sitä että kiellettiin syntien anteeksiantamus, mikä on Raamatun vastaista. Raamatun mukainen syntien pidättäminen tapahtuu niiden kohdalta, jotka eivät halua ottaa anteeksiantamusta vastaan, muuttui anteeksiantamuksen pidättämiseksi niiden kohdalla, jotka halusivat ottaa sen vastaan. Eräs hoitomies sanoi minulle, että tarvittaessa voidaan ihmisten rippisalaisuudetkin ottaa uudelleen esille. ... Sivu 125 Nuo ahdistelut johtivat siihen, että moni menetti sisäisen tasapainonsa ja joutui sen vuoksi hoitoon. Jotku menivät niin sekaisin, että riistivät itseltään hengen. Lähes kaikki ihmettelivät tilannetta eivätkä sitä hyväksyneet. Useimmat kuitenkin taipuivat vaatimusten edessä, sillä seisoessa yksin puhuttelijain suggeroivassa hehkutuksessa murtuu lähes kuka tahansa. He tekivät vaaditun parannuksen, koska toisetkin olivat tehneet. Sen jälkeen sivullinenkin saattoi panna merkille, että muutos oli tapahtunut. Henkilö muuttui kovaksi ja siirtyi sisäisesti vaatijoiden leiriin. SRK:n "hoitomiesten" suusta kuului lopulta ihasteluja, että jos aiempien hajaannusten aikaan oltaisiin huomattu tällainen hoitotapa, niin seurakunta olisi voitu puhdistaa ilman eriseuran lähtemistä. Kuulinpa julkisessa puheessa kehuttavan, kuinka jonku päivän tai viikon kestänyt "sitominen" kypsyttää tekemään parannuksen. Niihin aikoihin levisi paljon nimettömiä kirjeitä, joissa kauhisteltiin asiaa ja arvailtiin mistä moinen johtuu. Yleinen käsitys oli, että johtomiesten keskuudessa on valtataistelu. Sanoinkin yhdelle johtajalle, että näyttää, kuin kokouksissa oikein kiivaillaan, että kuka osaa olla ahtain ja jyrkin. Sain myöntävän vastauksen että "sellaista se tahtoo olla". Ne, jotka eivät taipuneet johtajien sitkeistä yrityksistä huolimatta, "sidottiin", erotettiin. Erotettiinpa useita kirjallisestikin, mutta sitten sellaista varottiin ja jopa kiellettiin edes tapahtuneen." (Lauri Pietilä, kirjassaan Vioilla ja virheillä peitetty. ) Samaisessa kirjassa on julkaistu sivuilla 126 - 127 Iltaset-lehden uutinen 16.1.1974 Tämä sisälsi otteen erottamispöytäkirjasta ja uutisointia toiminnasta tapauksen taustalla. Ohessa lainaus: "TERRORIA JUMALAN VALTAKUNNAN NIMISSÄ ... Syyttäjänä Jumalan valtakunta Nivalassa on myös erotettu maanviljelijä Urho Linna. Tuomio, päätös on julistettu Jumalan valtakunnan niimissä. Se on äärimmäisen julma. Päätös on julkaistu ohessa. Päätöksen taustana on viime vuosikokouksessa suoritettu Nivalan rauhanyhdistyksen valtaus. Silloin toi Saari ylivieskaan bussilasteittain uskovaisiaan varmistamaan Vaaralan pohjustaman työn. _____________________________ Ote § ______________________________
Hoitkokokoukset ovat kestoaihe myös Suomi24:n vanhoillislestadiolaisuuspalstalla.
Admata 9.7.2006 - Linkki Hannu Karpon reportaasiin päivitetty 11.9.2006
|
| Viimeksi päivitetty ( 20.05.2008 12:08 ) |