Keskustelu

Hakomaja.net

Tervetuloa, Vieras

AIHE: Miten "kielsit uskosi"?

Vs:Miten 18.02.2009 23:08 #21

  • Uskovainen ei halua hahmo
  • Uskovainen ei halua
Olipa hyviä ajatuksia, Papillon.
Papillon kirjoitti:
Lopullisen irtaantumisen jälkeen olin melkoisen tuuliajolla monta vuotta. Uskoin, kuten lestadiolaiset, olevani matkalla helvettiin ja elin sen mukaan.
Tämä on monelle varmasti paha ansa. Kun on opetettu vain me -oppiin ja "aivopesty" kuten itse sanoit, sitä murehtii että "ei jaksa " vaeltaa siinä "ainoassa oikeassa Jumalanvaltakunnassa". Moni joutuu epätoivoon tämän takia. Saattaa päätyä itsetuhoonkin. Ja on se juopottelukin itsetuhoa. Eräs läheiseni, sanoo aina humalassa, että saisipa voimaa uskoa, mutta kun sitä ei jaksa. Hänen mielestään ei ole muuta uskoa kuin vl.

Ei ihan helpolla näe, että niiden opin koko kuvio on väärä. Kun Jumala on rakastava Jumala joka ei vaadi ihmiseltä mitään. Antaa armonsa kaikille. Kehottaa jakamaan samaa rakkautta eteenpäin kanssaihmisille!
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten irtauduit vl-uskosta? 19.02.2009 08:49 #22

  • harmaa_sielu hahmo
  • harmaa_sielu
SpiritKid kirjoitti:
Varsinainen riuhtaisu oli korvisten ottaminen ;) Naiivia ja pinnallista, ehkä, mutta sen tabun rikkomisella oli suuri vapauttava vaikutus. Ei tapahtunut mitään kamalaa, vaikka sainkin korviini sievät napit... :P
Näin minullakin...
KOen tuon korvakorujen ottamisen kohdallani myös niin, että ei tarvitse selitellä VL:ille, kun joku tulee jossain vastaan ja tervehtii... "tarjoaa Jumalantervettä". ;)
Eipä ole kun 2 pientä sukulaislasta koskaan tuota tarjonnut lähtöni jälkeen...
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 23.03.2009 22:09 #23

  • villis hahmo
  • villis
Nyt sain minäkin sen tehtyä, eli kerrottua äidille ja muutamille läheisimmille ystävilleni ratkaisustani. Uskoani en kieltänyt enkä kiellä, vaan kerroin irrottautumisestani lestadioilaisuudesta. Laitoin asian tekstiviestinä, ja pyysin saada rauhaa päätökselleni, kun tuntui, että en jaksa ottaa heti vastaan kaikkia reaktioita. Ja tietenkin myös pelkäsin niitä reaktioita, aivan hirveästi!
Muutama rankka reaktioi kuitenkin tulikin. Vanhemmat otti asian yllättävän rauhallisesti ja rakastavasti, toki tiedän aiheuttaneeni raskasta surua. Auttoi kuitenkin, kun joku täällä palstalla kirjoitti, että ei tarvitse ottaa vastuuta toisten tunteista omien valintojen kustannuksella (en muista tarkkaa sanamuotoa, mutta sisällön ymmärsin jotenkin näin). Äitiä auttoi, että olin valmistellut häntä aikaisemmin, eli ei tullut kuitenkaan aivan puskan takaa. Valmistelu oli siinäkin mielessä tärkeä vaihe, että äidin oli vaikea ymmärtää asiaa siksi, että minä kun olin kuulemma aina ollut niin kunnollinen uskovainen...eli olisi tosiaan muuten tullut puskan takaa, kun ns. näkyviä irtautumisen merkkejä ei ollut (paitsi että taisi ne seuroissa käynnit jäädä aika vähäisiksi).

Nyt sitä opetellaan uudelleen elämää.. olo on vähän kuin varsalla joka opettelee kävelemään. Välillä riemastuttaa, välillä hämmentää ja välillä tuntuu raskaalta, etenkin nuo läheisten reaktiot. Sitä miettii myös, että oliko tämä oikea ratkaisu. Sitähän ei voi tietää. Nyt se kuitenkin tuntuu siltä. Hassua, että mulla on pari päivää pyörinyt mielessä lastenlaulu (mitä lienee vapautumisen tunnetta ilmassa): pruu pruu pruu, en länkiini tuu, enkä aisoihin, en aikoihin! Ii-hahahaa, ihanaa, oi on ihanaa, längittä laukata, ruusuja haukata, iihahahaa, ihanaa!
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 23.03.2009 22:36 #24

  • Satu hahmo
  • Satu
Olipas osuva tuo laulu :) Voimia Villis tähän vaiheeseen! Selviät kyllä!

Tuli muuten mieleen, että tuollainen " ei sinusta olisi ikinä uskonut, kun olit niin kunnollinen uskovainen" -puhe on yksi keino lisätä lähtijän ahdistusta. Tai ainakin tuolla voi syyllistää lähtijää kiitettävästi. "Aiheutat kauhean paljon surua meille" Ikään kuin surua olisi vähemmän, jos olisit ollut "heikompi uskovainen".

On todellakin tarpeen muistaa, ettei kukaan liikkeestä lähtevä ole vastuussa yhdenkään sinne jäävän tunteista. Tärkein juttu on oma selviäminen!
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 23.03.2009 23:49 #25


  • Viestejä:620 Vastaanotettu kiitos 44
  • Elämä kantaa kuin ilma siipien alla
  • TeeL hahmo
  • TeeL
  • POISSA
villis kirjoitit
pruu pruu pruu, en länkiini tuu, enkä aisoihin, en aikoihin! Ii-hahahaa, ihanaa, oi on ihanaa, längittä laukata, ruusuja haukata, iihahahaa, ihanaa!
:) Nauti vapaudestasi, ja voimia niiden ahdistavienkin tunteiden/ tilanteiden kohtaamiseen.


Omia kokemuksia yhteiseksi hyödyksi. Toisten kokemuksia omaksi hyödyksi.
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 24.03.2009 07:55 #26


  • Viestejä:265 Vastaanotettu kiitos 1
  • nelia hahmo
  • nelia
  • POISSA
villis
äidin oli vaikea ymmärtää asiaa siksi, että minä kun olin kuulemma aina ollut niin kunnollinen uskovainen...
Nyt sitä opetellaan uudelleen elämää.. olo on vähän kuin varsalla joka opettelee kävelemään. Välillä riemastuttaa, välillä hämmentää ja välillä tuntuu raskaalta, etenkin nuo läheisten reaktiot. Sitä miettii myös, että oliko tämä oikea ratkaisu. Sitähän ei voi tietää. Nyt se kuitenkin tuntuu siltä. Hassua, että mulla on pari päivää pyörinyt mielessä lastenlaulu (mitä lienee vapautumisen tunnetta ilmassa): pruu pruu pruu, en länkiini tuu, enkä aisoihin, en aikoihin! Ii-hahahaa, ihanaa, oi on ihanaa, längittä laukata, ruusuja haukata, iihahahaa, ihanaa!
Villis,olet edelleen ihan yhtä kunnollinen ihminen! Et vaan usko enää vl-oppiin.
"Varsa"sinussa vaikuttaa nauttivan elämisen vapaudesta joka vapaus kuuluisi kaikille! Aurinkoisia päiviä sinulle!
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 29.03.2009 00:20 #27

  • Kaani hahmo
  • Kaani
Kielsin muistaakseni tekstarilla äidille... Elin pitkään tuon kieltämisen jälkeen niin, että ajattelin silti VL olevan se ainoa oikea usko. Pidin itseäni paskana, kun jaksanut elää ja uskoa niin. Tuosta kieltämisestä on nyt aikaa n. 5v ja olen vähitellen päässyt irti...enää en usko, että VL on ainoa tie pelastukseen..se on pelkkä oppi muiden joukossa.
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 10.04.2009 13:00 #28

Kielsin uskoni n. kuukausi sitten. Ensimmäiseksi päätöksestäni ilmoitin isälle soittamalla hänelle, samalla ilmoitin myös äidille. Seuraavaksi kerroin asiasta lähimmille vl-ystävilleni sisaruksille. Ystäväpiirinihän on koostunut pääasiassa vl:ta. Olen käynyt päätökseni jälkeen pari kertaa myös rauhanyhdistyksellä ja kylissä, joissa olen kertonut päätöksestäni oma-aloitteisesti. Nyt asia alkaa olla selvä lähes koko ystäväpiirille, ainakin toivon niin :) . Käännytyssaarnoja ja syyllistämistä olen tietysti saanut kuulla, kun tavallaan olen itse asettanut itseni alttiiksi niille. Olen kai vähän masokisti :laugh: Toisaalta olen vähän kiinnostunut ihmisten reaktioista asian suhteen noin sosiaalipsykologisena ilmiönä ja asettunut itse koekaniiniksi. Rehellisesti sanoen jotkut kuulemani jutut on kyllä oikeasti sattunut :( Jotenkin olen vaan ajatellut että ovet paukkuen lähteminen ei ole mun juttu, vaan enemmänkin sellainen keskusteleva vetäytyminen
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 14.04.2009 23:06 #29


  • Viestejä:127 Vastaanotettu kiitos 14
  • Aricia hahmo
  • Aricia
  • POISSA
Minä lähetin aikoinani isälleni sähköpostitse tiedon. Jostain syystä halusin ilmoittaa ensimmäiseksi vanhemmlleni ja sähköpostin koin helpoimpana tapana. Sain rauhassa miettiä miten ilmaisen asiani ja en joutunut ottamaan järkyttyneitä reaktioita vastaan. Yksi ns. puhutteluyritys tuli heti vastaukseksi, mutta kirjoitin isäni "suohon" heti alkumetreillä eikä toista tullut. ;) Äitini kyllä pelotteli helvetinlieskoilla aikansa, mutta sekin loppui melko lyhyeen. Ilmoitin, ehkä raa'asti, että en pidä häneen yhteyttä enkä vastaa puheluihin, jos hän ei anna minulle rauhaa valintani suhteen.

Halusin myös ilmoittaa niille vl-tutuilleni, joiden kanssa olin ollut viime vuosina tekemisissä. Ei heitä paljon ollut. Kerran menin minäkin kokeilumielessä ry:lle, ihan vain näyttääkseni itselleni, että värjätyillä hiuksilla korvakorut korvissa uskallan tehdä sen. Tunsin lapsenomaista riemua ja vapautta. Psyyken tavoin testasin joidenkin ihmisten reaktioita ja nyt kun ajattelen, ehkä siinä oli jonkinlaista tutkimusotetta mukana.

Yksinäisyys oli "lähdön" jälkeen joskus valtava ja edelleenkin näin parin vuoden jälkeen tunnen toisinaan kipeää yksinäisyyttä. Sitä ei kuitenkaan voi verrata siihen helvetilliseen yksinäisyyteen mitä koin lapsuudessani. Tiesin jo alle kouluikäisenä, että vanhoillislestadiolaisuus ei ole minun elämääni. Olenkin usein miettinyt, mikä se niin ihmeellinen vanhoillislestadiolainen lapsenusko on, kun en koskaan tavoittanut sitä.

Elämä on tässä, nyt... ja vajaa kaksi vuotta on osoittanut minulle, että irtiotto oli parasta mitä minulle on tapahtunut.
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Vs:Miten "kielsit uskosi"? 16.05.2009 02:56 #30

  • kaikkeemuuta hahmo
  • kaikkeemuuta
Hello!!

Aattelin tähän kans vastata oman kokemukseni asiasta.

Tulin juhannusfestareilta kotiin n.klo 10 illal ja saman tien yövuoroon töihin...aamu kuuden jälkeen kävelin kotia kohti ja isä tuli mua vastaan ja vei kotiin. Juteltiin varmaan pari tuntia kotona mun pikkusiskojen huoneessa ja sanoin siinä jutellessa etten enää halua olla uskovainen. Jonku aikaa juteltiin ja isä sano sit mulle et "ihan sama mitä sä teet niin sä oot ihan yhtä tärkee ja rakas meille ku kaikki muutki" ja "oot sä missä kunnossa tahansa nii kotiin oot aina tervetullu"!En koskaa unoha nuita sanoja!!! Mua ei syytelty mistää eikä haukuttu mistää ja kaikki mitä sillon mulle sanottiin piti todellakin paikkaansa.

Mun elämäs on ollu välillä tosi hurjiaki aikoja ja nuoruus teetti mitä teetti mut aina minut on pidetty ihan yhtä tärkeenä lapsena ku muutki. Just tulin takas "omaan kotiin" ku olin viikon kotona käymässä. Mä käyn suviseurois sillon ku ne sattuu olemaan sen verran lähellä et viittii lähtee ajeleen.

Joku tais mainita "aivopesun" tässä ketjussa minkä oon kuullu monesti aiemminki...mä ite vähä vierastan sitä sanaa ja kuvausta. Oikeestaan pelkästään jo sen takia et mua ei oo kukaa aivopessy. Eikä kukaa koskaa tuu niin tekemään! Mulla on ollu aina vaihtoehdot (risteyskohdat) ja ite mä oon päättäny AINA mitä polkua mä kävelen ja kuin hurjaa se kävely/juoksu on.

Joka tapauksessa toivottelen voimia ja jaksamista kaikille jotka vaan koskaa näillä sivuilla käy kahteleen!!
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.
Sivu luotiin ajassa: 0.437 sekuntia