Hakomaja.net

Asuin kaukana kotoa ja olin menossa viikonlopuksi käymään, lopullisen päätöksen olin tehnyt muutaman päivän aiemmin. Isä laitto viestiä ja tarkisteli millon olinkaan tulossa. Vastasin ja sanoin etten enää taida sanoa jumalantervettä ja kysyin onko vielä kotiin tulemista. Kuulema (ja tiedänki sen) olin yhtä tervetullut ja rakas ku aina ennenki.. Että ihan ok ensireaktio, vaikka puhutteluilta ei säästyttykään...
Niitä tuli pitkin viikonloppua ja sisarusten ja äitin kyyneleet, voi, ei ollu helppoa. Parhaalle kaverille kerroin ku oltiin kahvilla. Joillekin tekstiviestillä, kuulostaa se kuin raukkamaiselta vaan.. Niinku muutama tais sanooki, ei siinä hyvällä omalla tunnolla lähdetty, mutta se ny on sitä ku oli niin silti juurtunu tonne pääkoppaan noita ihme ideoita...
Nykyään elämä on paljon parempaa eikä kyllä kaduta!

Minä ilmoitin uskoni kieltämisestä (vielä jokseenkin nuorena, mutta jo vuosia kotona pois asuneena sinkkuna) varmaan sillä vaikeimmalla tavalla: Kasvotusten lapsuudenkodin keittiön pöydän ääressä vanhemmilleni. Siis ensimmäisenä kielsin uskoni juuri siinä. "Sydämen usko" oli häipynyt jo aiemmin, mutta tuolla "suun tunnustuksellahan" näissä asioissa yleensä pelataan. Asia tuli vanhemmilleni täytenä yllätyksenä kuten kaikille muillekin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Siihen kyllä voimat sitten menivätkin, muiden kohdalla odottelin tiedon leviämistä, kun en jaksanut kovin aktiivinen asiassa olla.

Yllätyksenä asia tuli sen takia, ettei sitä päälle päin voinut kukaan nähdä "elämisestä". Pään sisällä tapahtuvasta prosessista, josta ei mainita kenellekään mitään, on aika vaikea muiden poimia merkkejä siitä, että olisi tällaiseen ratkaisuun päätymässä.

Kotona käydessä äiti aluksi joka kerta otti asian jollain tavalla puheeksi, myöhemmin totesi työnsä ehkä turhaksi. Oikeastaan vain yhdeltä sisaruksista ja yhdeltä vl-ystävältä tuli perusteellisempi "käännytysyritys". Muut tuttavat ovat ottaneet asian kohtuullisen hyvin - annettu olla, kun on ehkä myös tunnettu minut ja arvattu, että aivan turha yrittää saada minusta enää "uskovaista".

Itse olen jo 29 ja vasta keväällä ilmoittelin eli melkosta vanhana. En ollut uskonut vl-uskoon enää moneen vuoteen mutta hengannut porukoissa kuitenkin. Ilmoitin (vl-)sukulaisen syntymäpäivillä, jotta tieto meni kerralla kaikille. Paikalle saapuessani siis ilmoitin ihmisiä tervehtiessäni kullekin että "sanotaan vain pelkkä terve" tms. En sitten tiedä pilasinko muiden juhlat mutta tilanteessa kuin tilanteessa kai järkytys joillekin.

Noita ilmoituksia tehdessäni häpesin ajatuksiani sillä ajattelin että oon joku petturi tms. Näinhän ei missään nimessä pitäisi ajatella ja tiesin sen mutta ajattelin silti. Eli ketään ei kyllä vl-uskon kieltäessään petä. EIhän siinä koskaan ole kenellekään luvannut ikuisesti pysyäkään. Eikä meiltä lapsina ole edes kysytty haluammeko siinä olla ylipäätään vaan (hyvää tarkoittaen) siihen aivop.. siis juurrutettu.

Sellainen lisäys vielä että mua ei oo kukaan, siis kukaan, yrittänyt käännyttää takaisin. Tein sen kyllä aika tiukkasanaisesti selväksi heti ennenkuin kukaan ehti edes aloittaa.

Tai no, sen verran on yritetty käännyttää että pari kertaa on pyydetty mukaan seuroihin mutta sitäkin ihan vain ollessani samassa seurueessa ja muiden lähtiessä sinne jolloin ihan ok:kin ja jollain tapaa kohteliastakin kysyä kun muut sinne suuntaavat kaikki mutta olen vastannut että enpä kyllä tule ja ei siitä sen enempää. Kaikkia sukulaisia ja tuttuja en tosin ole eroamisen jälkeen vielä nähnytkään että ei tietenkään voi tietää mitä vielä edessä:) Olettaisin kuitenkin että nuorempia yritetään enempi käännyttää kuin tällaista vanhaa jäärää?

No siinä tapauksessa, olen jo niin vanha, että eihän mun kannata enää kieltää vl- uskoani? Olen kohta neljänkymmenen. Eikä niitä lapsiakaan enää kauaa saisi. Vai mitä olette mieltä, onko uskominen iästä kiinni? ;)

Taidankin olla joukon nestori tässä "kieltäjien" porukassa, jos Vanlakin jo epäröi olevansa liian vanha B).

Päätös irtautumisestani kypsyi vähitellen vuosien kuluessa alkaessani kyseenalaistamaan tiettyjä vl-opinkohtia. Yritin keskustella lähipiirini kanssa opillisista ja lähinnä syntikäsityksiin liittyvistä mietteistäni siinä osittain onnistuenkin. Sitä mukaa, kun jokin asia alkoi näyttäytymään jotenkin Raamatun ja oikeustajuni vastaisesti nurinkuriselta, kerroin tästä lähipiirilleni. Niinpä minua ja mielipiteitäni osittain jo kummeksuttiinkin. Seuroihin minua neuvottiin aina menemään, mutta kerroin suoraan, että en koe saavani seuroista sellaista hengellistä antia, joka ruokkisi mieltäni.

Sitä mukaa, kun ratkaisu alkoi kypsymään, ihmisiä tavatessani saatoin Jumalan terveen sijasta sanoa vain pelkän terveen. Varoin antamasta viestiä "uskon kieltämisestä", koska en ole kieltänyt enkä halua kieltää kristinuskoa enkä sen perussanomaa kohdallani.
Tuollaista surulla ja muilla tunteilla painostamista olen kokenut myöskin ja todennäköisesti olen pilannut joidenkin kesäjuhlatkin :( , mutta olen myös ajatellut niin, että ratkaisuni ei ole suunnattu ketään vastaan ja usko on jokaisen henkilökohtainen asia.

Varsinainen ratkaisuni tapahtui alkukesästä. Ulkonaisesti en ole muuttunut juurikaan (tarkoitan mahdollisia korvakoruja yms.). Kevyttä meikkaustahan olin harrastanut uskaliaasti jo vuosia, ja minua oli ripsivärin käytöstä puhuteltukin.

Olen myöskin ottanut vastaan kaikki parannus- ym saarnat, mutta korostanut samalla sitä, että olen mielestäni edelleen uskovainen, vaikka en sitä ehkä vl-näkökulmasta olekaan.
Olen saanut kokea mielenrauhaa ja sisäistä tyyneyttä lisääntyvässä määrin.

Olen myös lapsilleni yrittänyt viestittää ja antaa esimerkkiä siitä, että hengellisiä asioita voi rauhassa mietiskellä ja kypsytellä kriittisestikin.
En voi ajatella pysyväni hengellisessä yhteisössä ainoastaan sen yhteisöllisyyden takia, joten voi ajatella, että sisäinen paine ajoi minut tähän ratkaisuun.

Voi siis sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

En muista milloin se oli kun kaikki alkoi Ainakin 10 vuotta siitä on. Seuroissa puhuja sanoi: "Kyllä meillä on, rakkaat, HYVÄ JUMALA". Silloin kolahti. Tuli voimakas ajatus, että mitä ihmeen hyvää siinä Jumalassa on? Havahduin siihen että Jumalakuvani oli hyvin kielteinen. Asia hautautui, mutta aina oli takaraivossa piilotettu ristiriita kuulemani opin hyvä-paha tai oikea-väärä ristiiidasta.

Seuraava etappi, jonka muistan on n. kolmen vuoden takaa. Tietyssä tilanteessa oivalsin, että kaikki uskonnot ja niiden aiheuttamat ilmiöt noudattavatkin tiettyjä tieteellisesti osoitettuja lainalasuuksia. Aivan ilmeisesti myös juutalainen ja kristillinen usko ovatkin vain muinaisen paimentolaiskansan keskuudessa syntynyttä legendaa. Se tavallaan helpotti, koska uhka lähes kaikkien maailman ihmisten helvettiin joutumisesta näytti poistuneen. Kuitenkin minulle jäi epäilys "entä jos se sittenkin on totta?" (siis se kristinusko). Jos kristinusko olisi totta, silloin lestadiolaisuus olisi se ainoa kristinuskon totuus koska näytti ehdottomasti siltä että kaikki muut opit ovat, tottakai, raamatun opetuksesta poikenneet.

Tällaisissa ajatuksissa elin vl elämää reilut 2 vuotta. Seuroissa pakotin itseni kuuntelemaan, mutta sisälläni ajattelin "höpötä siellä pöntössä nyt puutaheinää". En uskaltanut koskaan ajatella noita ajatuksia loppuun, koska minun piti uskoa tuo saarna todeksi kaiken varalta.

On tavallaan ironista, mutta vyyhti lähti purkautumaan taas seuroista. Joulukuussa -08 puhuja saarnasi fariseuksista. Kuuntelin tarkasta ja varmaan hymyilin koko ajan. Minusta tuntui , että tuo puhujahan puhuu lestadiolaisista, hän puhuu meistä. Nytkö se tunnustetaan, että mitä vl on? Nytkö se uskonpuhdistus alkaa? Mutta ei, puheen lopussa puhuja vain lopetti fariseus-aiheen ja veti loppulitaniat ja synninpäästön. Hyvä sekin, uskoin nuokin synninpästön sanat kohdallani todeksi. Lisäpontta antoin vuoden vaihteessa esille noussut "e"-asia. Aloin vaimoni kanssa keskustelemaan asioista aivan eri avoimmuudella, kuin ennen. Löysimme netistä yllättäen tietoa lestadiolaisuudesta. Mukana oli myös paljon sellaista, mihin emme voineet yhtyä, mutta etsimme ennenkaikkea tietoa lestadiolaisuudesta, sen historiasta, opin muodostumisesta, koetun opin sanoiksi pukemista. Netistä löytyi vertaisia, joilla on samankaltaisia kokemuksia ja ajatuksia. Lisäksi tutkimme ensimmäistä kertaa eämässä myös raamattua.

Ihmisopit paljastuivat. Niiden hedelmät, hoitokokoukset ja ihmisten ahdistus paljastuivat. Omien ahdistusten syy paljastui. Loppukeväällä tulimme siihen tulokseen, että meidän uskonkäsitys on sellainen, joka ei kelpaa lestadiolaisuudelle. Kuitenkin oma, lähes olematon uskoni Jumalaan yllättäen oli vahvistunut, ei vahvaksi mutta kuitenkin vähän. Kesän olemme valmistautuneet asiaan ja nyt uskonratkaisumme julkistaminen on päällä. Olemme kertoneet asiasta vanhemmillemme ja joillekin sisaruksille. Tieto on leviämässä sukulaisten keskuuteen. Reaktiot ovat olleet tosi vaihtelevia. Puhutteluja on luvassa ja ainakin itse olen sanonut, että minulle saa puhua. Suremme sitä surua, jonka tämä aiheuttaa läheisissä. Toisaalta olemme iloisia siitä, että olemme vapautuneet siitä uudesta lain kahleesta, joka vaikuttaa vl liikkeessä noudattamista edellyttävien rakkauden neuvojen hahmossa.

Kiitos tilannetiedotuksestasi!

Varmaan monet lukevat viestisi, mutta 'kuittaaminen' jää, vaikka tekstisi on puhuttelevaa.
Voimia, viisautta ja onnea jatkoonkin! ;)

Selvennys!

En hoksannut, että ns. kuittaaminen on erittäin pahantahtoinen ele toisen tekemisiin. Mutta minä tarkoitin vain sitä, että palstalaiset eivät ilmoita viestin lukemisestaan mitenkään. Tiedän, että monet kuitenkin huomaavat sen ja mielessään varmasti ajattelevat Sinua lämmöllä ja ymmärryksellä ja toivovat, että pääset mahdollisimman vähällä vl-taholta tulevissa puhutteluissa.

Minä myös luin tap:n kertomuksen ja nuo tunteet ovat hyvin tuttuja. Muistan monia seurapuheita joissa olen istunut niinkuin muutkin, varmaan päällepäin hyvinkin kuuliaisen näköisenä, sisällä ajatukset kiehuen ja mielessä jatkuvia vastaväitteitä esittäen. Niin tuttua, niin tuttua. Ja juuri samanlainen ajatus tuli mieleen kun kuuntelin kesällä suviseurasaarnaa jossa puhuttiin fariseuksista. Ajattelin että eikö tuo tajua puhuvansa just tästä kaikesta mitä tämä liike pitää sisällään.

Mun on todella helppo samaistua tuohon tap:in kokemukseen.