Keskustelu

Hakomaja.net

Tervetuloa, Vieras
  • Sivu:
  • 1

AIHE: Pentikäinen: Ei hyvästäkään syystä

Pentikäinen: Ei hyvästäkään syystä 18.08.2011 15:36 #1


  • Viestejä:344 Vastaanotettu kiitos 60
  • Reflektio hahmo
  • Reflektio
  • POISSA
Antti Pentikäinen on oivaltanut jotakin hyvin keskeistä uskontojen, pahuuden ja armon välisistä suhteista. ( Kotimaa 18.elokuuta 2011)
Voisiko asian enää paremmin sanoa. Olkaa hyvä! (korostukset ak:n)
Igal Amir lähestyi esiintymislavaa huomiota herättämättä. Israelin pääministeri Jitzhak Rabin oli juuri päättänyt puheensa ja laskeutumassa lavalta turvamiestensä saattelemana. Amir ampui hänet. Syvästi uskonnollinen Amir uskoi näin toteuttavansa Jumalan tahtoa.Rabinin tappamisesta oli äärijuutalaisten parissa uhottu jo kuukausia. Hänen pelättiin luovuttavan rauhansopimuksessa palestiinalaisille "pyhää maata".
Väkivallan käyttäminen vastustajien nujertamisessa oli Israelissa valtion hyväksymä yleinen toimintatapa. Matka aseen kääntämiseen oman maan päämiestä vastaan ei ollut kovin pitkä, kunhan vain syyt olivat riittävän hyviä. Amirin mielestä ne olivat.
Miljoonille Lähi-idän sotien keskellä eläneille Rabinin murha merkitsi toivon hiipumista. Hän on toistaiseksi viimeinen, joka olisi voinut tuoda alueelle rauhan.

Pahinkin murhamies , despootti ja sotarikollinen perustelee aiheuttamansa tuhon jotenkin. Usein nämä perustelut kuulostavat varsin yleviltä. Hyvien syiden katsotaan oikeuttavan toiselle osapuolelle aiheutuvan pahan. Riittää, että tekijä on mielestään oikealla asialla.
Äärimmäisten tekojen yhteydessä on helppo väittää, että kyseessä oli poikkeusyksilö, jonka katsantokannat eivät edusta kyseistä uskontokuntaa tai ideologiaa laajemmin.
Tähän helppoon pakotiehen turvautui-hyvää tarkoittaen-myös piispa Häkkinen väittäessään Sana-lehden kolumnissa, ettei Norjan murhamiestä voida pitää kristittynä.
Anders Breivik oli mielestään uskonsoturi, joka koki tehtäväkseen kristillisen Euroopan pelastamisen vierailta vaikutteilta. Eikä hänen ajatuksensa ole niin kaukana joistakin Suomen kirkoissa pidetyistä puheista.

Rehellistä olisi todeta, että kristinuskoa voidaan pitää - ja on myös pidetty - myös monenlaisten väkivallantekojen perusteluna. Omaan jumalalliseen erityisasemaansa uskova ihminen on useimmiten kaikkein sokein lähimmäisilleen aiheuttamalleen kärsimyksille.

Monissa kristillisissä kirkkokunnissa ja yhteisöissä esiintyy uskonnon nimissä monenlaista väkivaltaa: toisten vähättelyä, ohittamista, alistamista ja mitä mielikuvituksellisinta kaltoinkohtelua. Nämä voivat pahimmillaan johtaa vuosia tai jopa vuosikymmeniä jatkuvaan hengelliseen terroriin. Tällaisissa yhteisöissä ihmiset alkavat muistuttaa ajatuksiltaan toisiaan, jolloin pienikin poikkeama, erilainen ajatus tai väärässä seurassa lausuttu kysymys riittää syyksi syyllistämiseen, eristämiseen ja tarvittaessa -hengellisen väkivallan julmimpaan muotoon - ulossulkemiseen yhteisöstä.
Tärkeää näille pahantekijöille ei ole se, mitä kiusaamisen kohteeksi joutuneille tapahtuu, vaan se, ettei oma ajatusrakennelma joudu koetukselle. Omien kuvitelmien suojelemisessa onkin näiden uskonsoturien elämäntehtävä. Jälki on sen mukaista.

On lohdullista huomata, ettei Jeesus sulkenut Juudastakaan viimeiseltä aterialta. Aika moni olisi Juudasta kurmuuttanut. Ainakin syyt olisivat olleet hyviä. Jeesuksen vertauksessa Laupias Samarialainen lupasi maksaa majatalon isännälle korkojen kera takaisin kaiken sen, mitä sairaan hoitamisessa saattaisi kulua. Potilasta ei vain missään olosuhteissa saisi jättää heitteille.
Kristitylle elämän ja kuoleman kysymys on käsittää, että armo kuuluu ansiottomille. Silloin itsellekin ainoa mahdollisuus näyttäytyy Hyvän Paimenen etsivässä rakkaudessa. Silloin ei tule ensimmäiseksi mieleen ryhtyä pieksämään toisia potilaita. Ei mistään syystä.

Ei oikein hennonutkaan korostaa mitään. Tehkäämme se itsekukin itse.
Ajattelen, olen siis olemassa?
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.
Seuraavat käyttäjät tykkäävät tästä: Admata, wanhawaimo, TeeL

Pentikäinen: Ei hyvästäkään syystä 05.05.2013 14:58 #2


  • Viestejä:344 Vastaanotettu kiitos 60
  • Reflektio hahmo
  • Reflektio
  • POISSA
Antti Pentikäinen on jälleen haastateltavana uusimmassa Kotimaa- lehdessä (3. toukokuuta 2013).

Myöskin nettiversiossa on jonkinmoinen referaatti paperilehden versiosta:

www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/11311...n-kertoo-suhteestaan-heraetysliikkeeseen

Jutussa Pentikäinen kuvailee avoimeen tyyliin lapsuuttaan, nuoruuttaan ja nykyistä perhe-elämäänsä. Pojasta, josta ei äidinkielen opettajan mukaan pitänyt tulla "yhtään mitään", on kehittynyt rauhanrakentaja, jonka työ KUA:n (Kirkon ulkomaanapu) johdossa lähentelee jo kymmentä vuotta. KUA:n rooli maailmanrauhan turvaamisessa ei jutun mukaan ole ainakaan vähenemään päin mm. YK:n yhteistyökumppanuuden avulla.

Pentikäisen suhde vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen vaikuttaa kaksijakoiselta, mutta ehkä sitä kautta myös realistiselta.

Kirjoituksesta saa käsityksen , että Pentikäinen hyväksyy sisarensa pappisvihkimyksen:
Pentikäisen rauhanyhdistyksen piiristä vihittiin hiljattain toinen vanhoillislestadiolainen naispappi. Pappisvihkimyksen jälkeen hänet vapautettiin hengellisistä tehtävistä. Käytännössä vihkimyksen ottavan naisen katsotaan olevan Jumalan valtakunnan ulkopuolella
-Kuulin asiasta jälkikäteen ja kerroin asianosaisille, etten hyväksy minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää . Yhtä vahingollista on läheisten eristäminen, jota valitettavasti näissä tilanteissa ilmenee. Näin sitä itse lapsena eikä siitä seuraa kenellekään mitään hyvää, Pentikäinen sanoo.

Edellä Pentikäinen viittaa mitä ilmeisimmin 70-80 -lukujen taitteessa pidettyihin hoitokokouksiin.

Kolmantena epäkohtana Pentikäinen ottaa esille lasten hyväksikäyttötapaukset, joita liikkeen johdon toimesta yritettiin hyssytellä. Pentikäinen yritti tuolloin pitää yllä keskustelua asiasta ja puuttua uhrin asemaan.
-Ensimmäisen kerran sain liikkeessä todella lokaa niskaan, vaikka yritin puuttua lasten huonoon kohteluun. Ajattelin kestäväni, mutta jouduin kovemmalle kuin uskoinkaan. Ehkä jotain meni siinä rikki.

Näiden karujen kokemusten keskellä Pentikäinen kokee kuitenkin vanhoillislestadiolaisen liikkeen itselleen rakkaana ja voimaa antavana.
Pentikäinen toteaa, että vaikka liikkeessä on toisten satuttamista ja valtapelejäkin, siellä on silti arvoituksellinen armon pohjavire. Hän tarvitsee liikkeen kantavia ja suojelevia rakenteita.
-Olen itse niin hauras, että tarvitsen voimaa, etten väsy. Haluaisin itse toimia niin, että sille arvokkaalle ja pyhälle, jonka takia olen liikkeessä, löytyisi enemmän tilaa. Jokainen kasvaa johonkin yhteisöön. Voi taistella sitä vastaan tai hyväksyä sen. En ajattele, että mikään yhteisö olisi sen erilaisempi. Minulla raja kulkee kuitenkin rehellisyydessä. En voi lähteä valehtelmaan ja peittelemään asioita.

Lestadiolaisen liikkeen puhujana Pentikäinen kokee olevansa armon ja lohdutuksen jakaja, ei niinkään armon rajaaja.
Koko maailma on lunastettu, hän muistuttaa
Ajattelen, olen siis olemassa?
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.

Pentikäinen: Ei hyvästäkään syystä 06.05.2013 19:42 #3


  • Viestejä:58 Vastaanotettu kiitos 9
  • Mirjami hahmo
  • Mirjami
  • POISSA
Ja minua havettaa silmat paasta lukiessa Kirkon Ulkomaanavun ja sen johtajan mielipiteita Lahi-Idasta. Taysin yksipuolisia ja asiantuntemattomia paatoksia tekevat naivisti luullen oikeassa olevansa. Jos kristittyja haukutaan vaikka miten, ottakoot selvaa miten muslimit kohtelevat muun uskonnon edustajia. Vaan sekin nayttaa olevan ihan oikein,kerta siihen ei puututa. Rauhaa he eivat
missaan nimessa ole saamassa Israelin ja arabien keskuuteen. Jeesus tullessaan vaan voi yhdistaa nama kansanosat rakkauteen.
Käyttäjät eivät voi enää kirjoittaa viestejä.
  • Sivu:
  • 1
Sivu luotiin ajassa: 0.640 sekuntia