Kristuksen kirkkolaki

Hakomaja.net

Kristuksen kirkkolaki

Kristuksen Kirkkolaiksi on lestadiolaisuudessa sanottu Matteuksen evankeliumin 18:25-17 olevaa Jeesuksen ohjetta uskovaisten keskinäisten välien hoitamiseksi. Vanhoillislestadiolaiset käyttävät nykyisin sitä erottelemispolitiikkansa tukemiseen. (Admatan johdanto)

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Luin hiljatttain eräästä lehdestä hartauskirjoituksen, jonka johdantona oli Matt. 18:15-17. Kirjoitus pani ihmettelemään ja vertailemaan raamatunkäännöksiä. Siinä eri käännöksiä vertaillessani huomasin, kuinka sen kohdan sisältö uusimmassa (1992) kirkkoraamatussa onkin ratkaisevasti erilainen kuin aikaisemmissa raamatunkäännöksissä. Koko sanoma oli muuttunut toiseksi.

Lapsuuteni aikoina lestadiolaisuuden keskuudessa oli aivan kuin sääntönä sellainen menetelmä, että jos pidetään kolmipäiväiset seurat, niin ainakin yhdessä saarnassa pitää puhua "Kristuksen kirkkolaista". Kirkkolaiksi sanottiin Matteuksen evankeliumin 18:25-17 olevaa Jeesuksen ohjetta keskunäisten välien hoitamiseksi. Edellisissä kirkkoraamatuissa, v.n 1776 ja 1938 käännöksissä, se oli näin:
"Jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken. Jos hän sinua kuulee, olet voittanut veljes. -Jos hän ei sinua kuule, niin ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla. -Jos hän ei kuuntele heitä, ilmoita seurakunnalle. Ellei hän sitäkään tottele, suhtaudu häneen kuin pakanaan ja publikaaniin."

Uusimmassa käännöksessä alku on ratkaisevasti erilainen: "Jos veljes tekee syntiä, ..." Siinä on veljesten välisten rikkomusten hoitaminen jätetty pois. Asia on muuttunut syntiin hairahtuneen kristityn kurinpalauttamiseksi. Lisäksi siinä on kummallinen epäjohdonmukaisuus. Tuon epäonnistuneen "kurinpalautuksen" jälkeen annetaan vain ensimmäiselle nuhtelijalle oikeus pitää syntiin langennutta "pakanana". Koko seurakunnalle sellaista oikeutta se ei sisällä. - Meitä ei ole pantu toistemme tuomareiksi. Jos oma syntisyys kirkastuu, niin siihen ei ole varmasti haluakaan. Jeesuskin sanoi fariseuksille:
"Joka teistä on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven."

Eri asia on synnistä nutelu, sillä sellainen on rakkautta. Siinäkin pitäisi kirkastaa lähinnä Raamatun ohjeita, sillä oma ymmärryksemme on vajavaista. Olemme vain kylväjiä. Saattaa mennä paljonkin aikaa, ennen kuin Sana kypsyttää langenneen parannuksen askelille.

Mikä sitten on syntiä? Luther sanoo Huonepostillassaan:
"se on syntiä, jota Jumalan Laki ilmoittaa ja josta päällemme kantaa. Ellei joku ole sellainen synti, niin se on sellainen, josta Jumala ei tiedäkään."
- Jos ajattelemme Jumalan lakia, kymmentä käskyä, niin huomaamme, että voimme rikkoa montakin käskyä ja tehdä paljonkin syntiä Jumalaa vastaan emmekä silti riko henkilökohtaisesti ketään ihmistä vastaan. Myös veljeni voi rikkoa paljon toisia vastaan rikkomatta silti ollankaan minua vastaan. Vasta sitten, kun hän rikkoo minua vastaan ja turmelee meidän välit, särkee meidän keskinäisen rakkauden, tulee esille tämä Jeesuksen neuvo välien korjaamiseksi.

Siis kristittyjen keskinäisten välien hoitaminen, johon tuo Matt. 18:15-17 on alun perin tarkoitettu, onkin eri asia kuin synnistä nuhtelu yleensä. Sen tärkeys tulee esille mm. Jeesuksen sanoista:
"Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte." (Joh. 13:35)
Se on tosiaankin usein pitämisessä. Olemmehan niin eriluonteisia ja turmeluksen majassa asuvia, että keskinäinen rakkaus välillä särkyykin. Ohje välien korjaamiseksi on siis tarpeen.

Tuossa Raamatunpaikassa ja keskinäisten välien hoitamisessa yleensäkin on paljon ajattelemisen aihetta. Ensinnäkin tulee mieleen sellainen ajatus, että ei kait sitä tarvitse heti pahastua, jos toinen sattuu käyttäytymään sopimattomasti. Samanlaisia ajattelemattomuuksia niitä tulee itsellekin ja voihan olla niinkin, että on itse aiheuttanut tuon toisen sopimattoman käyttäytymisen. Tästä tuleekin mieleeni eräs kirje yli 60 vuoden takaa. Siinä kirjeen kirjoittaja kertoi synkistä mielialoistaan, jotka olivat johtuneet toisen kristityn hänelle aiheuttamasta vahingosta, jota tekijä ei aikonutkaan korjata. Kirjoittaja jatkaa: "Sitten huomasinkin, että tyhmähän minä olen. Sehän on hänen syntinsä ja kyllähän minä tulen toimeen muutenkin." Kirjoittajan viha oli laantunut ja hän oli alkanut tuntea vahingon aiheuttajaa kohtaan pikemminkin sääliä.

Tuossa Jeesuksen ohjeessa keskinäisten välien korjaamiseksi on merkillepantavinta se, että välien kuntoonsaattaminen kuuluukin sille, jota on loukattu eikä syylliselle. Onhan huomattava, että tuo syyllinen ei useinkaan edes huomaa tehneensä mitään väärää. Sekin on muistettava, että meille jokaiselle tuottaa suuria vaikeuksia mennä tunnustamaan, että juuri minä olen väärässä. Jos loukattu osapuoli tulee ensin vastaan kaltaisenaan, itsekin vajavaisena ja näyränä, rikkeen korjaaminen on huomattavasti helpompaa. Jos emme itse noudata tuota Raamatun ohjetta kristittyjen keskinäisen rakkauden vaalimiseksi, olemme laiminlyöneet Jeesuksen meille antaman neuvon.

Niin kuin huomaamme, ei ole yhdentekevää, miten Raamatussa esitetään asioita. Vaikka olisimme millaisia kielineroja tahansa, jos Pyhä henki ei ole kirkastamassa sanoman sisältöä, niin vikaan menee. Koska uusimmassa raamatunkäännöksessä on harhaan johtavia käännösvirheitä, olisi useinkin tärkeä verrata sen tekstiä vanhoihin käännöksiin.
...

Lauri Pietilä, Oulussa 1.11.-02-

-Kirjoitus julkaistu Rauhan Sana lehdessä hieman laajempana kokonaisuutena-