Ihmiset ja Vl-kulttuuri

Hakomaja.net

Ihmiset ja vl-kulttuuri

Miten lestadiolaiset poikkeavat muista ihmisinä?

Lyhyesti sanottuna eivät yhtään mitenkään. Ihmiset kun ovat samanlaisia ihmisiä jokaisessa joukossa;
on rehellistä ja on kieroa, samoin on tosikkoa ja on huumorintajuista. Kaikkea löytyy kaikista vähänkään suuremmista ihmisjoukoista.

Olen kuullut erittäin kyseenalaisia kertomuksia, joissa on ollut vanhoillislestadiolainen ihminen osallisena. Olen kuullut esimerkiksi nimeltä tarinan siitä, kuinka vanhoillislestadiolainen oli myymässä käytettyä autoa ja tuskaili toiselle autokorjausta työkseen tekevälle vanhoillislestadiolaiselle että tuo auto on muuten siistin ja hyvän näköinen, mutta sillä on ajettu niin hirveästi ettei se kenellekään enää kelpaa. Sitä täytyisi vähän nuorentaa, että voisitko sinä pikkuisen rukata ja ottaa liiat tuosta matkamittarista pois? Toinen vanhoillislestadiolainen oli todennut että eihän niin voi toimia. Sehän olisi syntiä ja lakiakin siinä rikottaisiin. Tähän oli ehdottajakin ollut taipuvainen. Eihän sitä voinut uskovainen tehdä. Sitten tällä autoa kaupittelevalla välähti. Hänellähän oli vl-uskon kieltänyt sukulaispoika, joka myös oli paljon värkännyt auton kanssa. Hänhän menisi helvettiin joka tapauksessa, joten ei se haittaisi jos tämä tekisi vielä tällaisenkin synnin. Niinpä hän pyysi tätä sukulaispoikaa rukkaamaan myytävän autonsa mittaria. Toinen vl oli myöhemmin käynyt kurkistamassa autoa ja huomasi että kovasti oli kilometrit matkamittarista kadonneet.


Uskonko itse tuon tarinan? Kyllä, sillä olen kuullut sen luotettavaksi tietämältäni henkilöltä.
Entäpä ostaisinko itse käytetyn auton vanhoillislestadiolaiselta?
Voisin hyvin ostaakin. Riippuu täysin myyjästä ja autosta. Kieron vanhoillislestadiolaisen löytyminen ei hämmästytä minua, mutta en sen perusteella myöskään yleistä että kiero kaupankäynti olisi yleisempääkin vanhoillislestadiolaisilla. Kun ihmisiä on kymmeniä tuhansia, niin aivan varmasti siitä joukosta löytyy joka lähtöön ihmisiä. Tämä ei kyseenalaista vanhoillislestadiolaisten moraalia yleensä ihmisinä. Aivan samoin löytyy varmasti kiero helluntailainen, -Jehovan todistaja, -adventisti tai kiero mikä tahansa. Kaikissa joukoissa pätee vanha suomalainen sananlasku että hyvä kello kauas kuuluu, mutta paha vieläkin kauemmaksi.

Vanhoillislestadiolaiset itsekin korostavat uskoa henkilökohtaisena asiana. Hekään tuskin kiistävät etteikö heidän joukostaan löytyisi myös ulkokultaisia ihmisiä. Vanhoillislestadiolaisuuteen usein synnytään ja uskonto opitaan ”äidinmaidossa”, jolloin siitä tulee pakostakin osa kulttuuria ja tapaa elää.

 

Ala-kulttuuri

Lestadiolaisuuden voi luokitella paitsi uskonnoksi, niin myös tiiviiksi ala-kulttuuriksi ja elämäntavaksi. Lestadiolaiseen tapa-kulttuuriin on kuulunut äärimmäisyydet aina Laestadiuksesta itsestään lähtien. Laestadiuksen käytti ihmisten herättelyssään niin voimakkaita sanakäänteitä että ne herättivät pakostakin yhtä aikaa sekä voimakasta vastustusta sekä kannatusta. Äärimmäisyyttä kuvaa hyvin kertomus siitä että Laestadiukselta olisi aikoinaan kysytty että ovatko maalatut lattiat syntiä ja uskovaiselle sopimatonta koreilua? Laestadius ei kuuleman mukaan osannut vastata, vaan oli jäänyt pohtimaan asiaa. Ei siis ihme, että äärimmäinen jyrkkyys on aina kuulunut osana lestadiolaisuuteen.

 

lkuajoista on kuitenkin myös maallistuttu / normalisoiduttu paljon. Jyrkät ja fundamentalistisetkin liikkeet joutuvat aika ajoin tarkistamaan käsityksiään ja suhdettaan normaaliväestöön, jos aikovat säilyttää elinkelpoisuutensa. Elleivät sitten eristäydy yhteiskunnasta kuten esimerkiksi Amerikassa vaikuttavat Amishit. Lestadiolaiset elävät tavallaan kahdessa maailmassa; omassaan sekä osana yhteiskuntaa.
”Maailmassa, mutta ei maailmasta” onkin lestadiolaisten itsensä käyttämä kielikuva tätä kuvaamaan.

 

Lestadiolaisuus ala-kulttuurina on kuitenkin tiivis ja elämää pitkälti rajaava elämäntapa, joka lestadiolaisilla on liitetty uskontoon. Sosiaalinen yhdenmukaisuuden paine on kova ja omantunnon asioista sanelee pitkälti yhteisön käyttäytymisnormit, joita ei voi ainakaan julkisesti voi kyseenalaistaa. Tämä johtaa pakostakin sekä kaksinaismoralismiin toisilla, että ahdistuneisuuteen rehellisillä ihmisillä, jotka tuntevat näyttelemisen vääräksi, mutta eivät koe kollektiivisia yhdenmukaisuuden vaatimuksiakaan oikeaksikaan ja haluavat silti olla lestadiolaisia. Ironisinta onkin että kaikissa fundamentalistisissä uskonliikkeissä parhaiten menestyvätkin ne ihmiset, jotka osaavat lahjakkaimmin näytellä mukana.


Toisaalta täytyy muistaa että lestadiolaiseksi pääsääntöisesti synnytään. Varovaisestikin arvioituna yli 95% kaikista nykyisistä lestadiolaisista on syntynyt lestadiolaiseen kotiin. Tämä tarkoittaa sitä, että lestadiolaiseen tapa-kulttuuriin on kasvettu pienestä pitäen. Monet ovatkin lestadiolaisia laajan ystävien ja sukulaisten verkoston johdosta. Aivan samoin kuin tavalliset suomalaiset tapa-kristityt käyvät yleensä jouluna kirkossa, niin löytyy samoin tapa-lestadiolaisia, jotka käyvät lähes viikottain seuroissa lähinnä ystäviä ja tuttavia tapaamassa. Saarnat on yleensä valettu niin samankaltaiseen muottiin, että kun niitä on kymmeniä kuullut, niin ne jättävät monesti kuulijansa täysin kylmäksi säväyttämättä sinne tai tänne. Ensikertalaisella tilanne voi olla toinen ja varsinkin tavalliset kristityt voivat jopa kauhistua saarnojen painotuksista, jotka saattavat joistain kuulostaa perustellustikin jopa Raamatun raiskaamisena.


Lestadiolainen kulttuuri ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti pelkästään huono asia. Vaikka opetus on monilla lestadiolaisilla kärsinytkin inflaatiota kaavamaisuutensa johdosta, niin opetuksen monet arvot ovat silti kohdallaan. Sellaisiakin saarnoja on, joista ei löydy mitään huomauttamista.


Täytyy myös muistaa että monet lestadiolaiset ovat tahtomattaankin joutuneet kulttuurinsa johdosta silmätikuiksi ja negatiivisen huomion kohteeksi, vaikka usein he vain haluavat uskoa rauhassa omalla tavallaan. Itseänikin kiusattiin kotiopetusten johdosta koulussa. Jos lestadiolaisia sattuu olemaan enemmistö, niin tilanne voi muodostua myös päinvastaiseksi niin että ”ulkopuolisia” kiusataan ja lapset lällättävät ”epäuskoisia” kavereitaan tulimereen joutuviksi. Tällaista ei sinänsä lestadiolaisessa kulttuurissa opeteta, mutta valitettavasti jyrkkä jako omiin pelastuviin ja muihin ”tulimereen joutuviin”, tukee tällaista käytöstä.


Yleisellä tasolla kanssakäyminen lestadiolaisten kanssa on kuitenkin ongelmatonta. Lestadiolaiset eivät pääsääntöisesti tuo aktiivisesti esiin uskoaan, vaan pikemminkin välttelevät siitä puhumista. Kysyttäessä saatetaan esittää kutsu seuroihin sen sijaan että uskosta kerrottaisiin itse. Ulkopuolinen ei helposti kohtaa aktiivista käännytystä edes seuroissa, vaan saarnojen odotetaan herättelevät ihmisen kysymään itse pelastuksensa perään. Suhtautuminen on ystävällistä ellei ulkopuolinen kyseenalaista lestadiolaisia uskonkäsityksiä tai tapoja. Kyseenalaistajaankin saatetaan suhtautua monella tapaa. Koska monet lestadiolaiset ovat kokeneet jossain vaiheessa elämäänsä pilkallista suhtautumista uskonsa vuoksi, niin on ymmärrettävää että heidän uskonkäsitystensä kritisoiminen on monille arka paikka, jonka jotkin kokevat jopa heidän ihmisarvonsa kyseenalaistamiseksi. Tämä myös selittää sen, miksi lestadiolaiset usein vaikenevat uskostaan julkisesti ikään kuin häpeillen asiaa.

Itse olen 80-luvulla kulkenut (nuorena 15-16 vuotiaana) paljonkin ”ulkopuolisena” vl-liikkeen nuortenilloissa ja seuroissa. Erilaisista käsityksistäni huolimatta koin että minut pääsääntöisesti hyväksyttiin joukkoon, enkä kokenut minkäänlaista syrjintää. Toki hieman aina korvaan sävähti kun muille sanottiin ”Jumalan terve” ja minulle vain ”päivää”, mutta siihen tottui. Kuulin myös mielipiteen että ”oikealla uskovaisella” ei ole ”uskottomia ystäviä”, jollainen toki loukkasi. Tilanne olisi helposti toinen, jos tekisin ”parannuksen”, eli liittyisin vl-uskoon. Tämä oli minulle luonnollisesti melkoisen mahdoton yhtälö. Kyseinen asenne ei kuitenkaan edustanut yleistä suhtautumista, vaan ehkä pikemminkin harvojen jyrkkien vl:ien mielipidettä ainakin suoraan ulkopuoliselle henkilölle itselleen todettuna. Kaikkein tiukimpien käsitysten esittäjille saatettiin nurkan takana jopa hieman naureskellakin. Pidemmän päälle ei kuitenkaan yhtään vanhoillislestadiolaista ystäväkseni jäänyt.

Esimerkkejä yhdenmukaisuuden vaatimuksista


Vanhoillislestadiolaiseen tiiviiseen alakulttuuriin kuuluvat mm. seuraavat elämää rajoittavat yhdenmukaisuuden vaatimukset. Lähes kaikkien liittyminen varsinaisesti uskoon tai Raamattuun on perustellusti erittäin kyseenalaista:

  • Seksi kuuluu vasta avioliittoon, eikä ehkäisy ole sallittua – Luojan luomiseen ja ”lahjojen jakoon” voi kuitenkin puuttua keinohedelmöityksellä ja hedelmöityshoidoilla.

  • Alkoholin kohtuukäyttökin on syntiä – Tupakalla tosin saa terveytensä vapaasti tuhota.

  • Korvakorut ovat sopimattomia – Kaulakoruja voi kuitenkin pitää.

  • Tanssi on syntiä – Paitsi seuratilaisuuksissa saadut liikutukset, joiden seurauksena syntyy spontaani kiitostanssi, missä ihminen pomppii levottomasti paikoillaan, lyö käsiään yhteen ja huutaa; ”Herra Jeesus kiitetty, kiitetty, kiitetty!” (Kyseinen ilmiö on kuitenkin jäänyt pitkälti historiaan.)

  • Meikkaus ja hiusten värjäys ovat uskovaiselle sopimattomat - permanentti tosin sallitaan.

  • Tv ei sovi uskovaiselle ihmiselle. (Tämä sääntö tulee varmasti murtumaan digiajan koittaessa. Myös radio oli aluksi syntiä, mutta sen synnillisyys murtui nopeammin.)

  • Äänestämiseen kehotetaan, mutta sallittuja puolueita on käytännössä vain kaksi; Keskusta ja Kokoomus. Vasemmistoa, vihreitä tai kristillisdemokraatteja varotetaan äänestämästä.

  • Sunnuntaisin on kyseenalaista kalastaa, marjastaa tai edes siivota kotiaan. ”Pyhätyöllä ei ole siunausta”, uskotaan siitä huolimatta että Jeesus itse puolusti "pyhätöitä" fariseusten edessä: "on lupa tehdä sapattina hyvää." (Matt. 12:12) sekä "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten." (Mark. 2:27)

  • Maljojen kohottamista (edes mehulla) pidetään maailmallisena tapana, jonka vuoksi se on sopimatonta.

  • Laulukilpailuja pidetään uskovaiselle sopimattomana.

  • Tavallisiset konsertit ovat sopimattomia, kuten maallinen musiikkikin.

  • Saarnoja ja puhujia on sopimatonta arvostella.

 

Menneitä tai murtumassa olevia yhdenmukaisuuden vaatimuksia:

  • Partaa pidettiin 70-luvun partaradikaalien aikoihin sopimattomana. Nykyisin voi partaa pitää.

  • Kilpaurheilua ja urheilukilpailun seuraamista on pidetty oman kunnian tavoitteluna.

  • Sirkusta tai jääkiekkopeliä on pidetty sopimattomana.

  • Kirkkokuoro tai kirkossa käynti ei-lestadiolaisen papin saarnatessa oli aiemmin 70- luvulla sopimatonta. Nykyisin sallittua, mutta sitä saatetaan pitää ”hyödyttömänä”.


Antti Pietilä 26.8.2006