Irtaantumisen tunteet

Hakomaja.net

Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet

Millaisia tunteita vanhoillislestadiolainen kokee?

Kaikessa keskustelussa vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä irtaantuneiden kanssa nousee yksi tunne yli muiden: Ahdistus. Vanhoillislestadiolaisuus opettaa, että synti ahdistaa, evankeliumi vapauttaa. Todellisesta ahdistuksesta vanhoillislestadiolaisten keskuudessa ei puhuta, mutta tosiasia on, että liikkeen opetuksen ja sen normien tuoma ahdistus on hyvin yleinen tunne.

”Ennemmin olisi antanut poikansa kuolemalle, kuin epäuskolle. Sitten ainakin olisi tiennyt, että turvassa on…”

”Meillä on nyt vain tämä elämä yhteistä aikaa. Jälleennäkemisen toivoa ei ole.”

”Rakas ystävä, minä olen aivan järkyttynyt. Olen kuullut niin hirveitä. Toivon sydämestäni, ettei kuulemani ole totta.”

”Tuntuu, kuin kuolema olisi käynyt…Mutta minä huudan vielä taivaan isän puoleen että hän avaa sinun sydämen.”  

Vanhoillislestadiolainen opetus pyrkii hallitsemaan ihmisten omatuntoja luomalla syyllisyyden tunnetta. Kun ihminen voimakkaassa syyllisyyden tunteessa saa synninpäästön, hän kokee erittäin vahvan vapautumisen tunteen. Tämä riemullinen vapautus ahdistuksesta tietysti sitoo ihmistä ryhmään. Ongelma muodostuu, kun normit ovat tiukat ja niiden rikkomisesta tulee tuntea syyllisyyttä aina uudelleen. Saarnamiesten ihanteena pitämä hyvä uskonkilvoitus vaatisi jatkuvaa synneistä parannuksentekoa. Tässä kierteessä ihminen helposti joko ”paatuu” tai ahdistuu tai molempia yhtaikaa.

Erityisesti ahdistusta aiheuttaa kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn. Tämä opetus aiheuttaa kohtuuttomia rasitteita sekä miesten, että erityisesti naisten elämään ja parisuhteeseen. Jostain syystä tämä normi on nostettu muita vl-syntejä korkeammalle ja sitä opetetaan voimakkaasti tunteisiin vetoamalla. Esimerkiksi käy Pauli Korteniemen saarna vuodelta 1962:

"...äidit rakkaat, jos ette täällä tahdo kivulla synnyttää lapsia, niin te ette pääse lasten kanssa iankaikkista elämää nauttimaan, mutta teidän pitää alkaa helvetin vaivassa ja helvetin tuskissa niitä syntymättömiä lapsia vielä synnyttämään."

Nykyään käytetään lievempää retoriikkaa, mutta oppi on edelleen sama.

Irtaantumisprosessi

Irtaantumisprosessi ei ala välttämättä erityisen suurista tunteista, vaikka sellaisiakin on nähty. Irtaantuminen alkaa hiljaisesta kasvamisesta ulos vl-opetuksesta tai havainnoista, että se ei ehkä olekaan oikein. Vl-opetus ja yhteisössä eläminen voidaan kokea monin tavoin. Siinä on paljon hyvää yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Se usein kuitenkin myös ahdistaa. Ennen kaikkea ahdistusta luo sellaiset normit, joille ei nähdä selkeää oikeutusta, mutta kuitenkin niiden vaikutus yltää jokaisen elämään hyvin syvällisellä tasolla.

Hämmennyksen tunteet tulevat voimakkaasti esiin, kun omien näkemysten ero opetettuun totuuteen nähden tiedostetaan. Siinä on kyseessä ristiriita. Ristiriidan voi kieltää, kuten useimmat tekevät. Jos sen myöntää, se joudutaan myös ratkaisemaan.

Oman tilanteen havaitseminen

Havahtuminen - epävarmuus - omien ajatusten pelko – niiden torjuminen. Itselläni ensimmäinen havahtuminen, joka kyseenalaisti vl-uskoa, tapahtui seuroissa. Puhuja ihasteli: ”Kyllä meillä, rakkaat, on HYVÄ Jumala”. Tuo lause pysäytti minut kysymään, ”Mitä ihmeen hyvää Jumalassa on”. Perusteluna kysymykselle oli ymmärrys siitä, että tämän opin mukaan Jumala lähettää lähes kaikki ihmiset ikuisesti käristymään helvetin liekkeihin ilman, että juuri kukaan on saanut minkäänlaisia mahdollisuuksia valita toisin. Tämä ajatus aiheutti paitsi hämmennystä, myös katkeruutta, tunnetta epäoikeudenmukaisuudesta.

Kun epäilyt uskaltaa käsitellä, kokee ihminen epävarmuutta ja epäilyyn liittyy myös pelkoa omista ajatuksista. Tutkiskelu ja uskontilan kypsyminen kauemmas liikkeestä aiheuttaa myös juurettomuuden tunnetta; jos tuo tuttu ja turvallinen yhteisö onkin väärässä, mikä onkaan sitten totta? Jos tästä uskosta luovun, mitä tulee tilalle? Hämmennys jatkuu ja epävarmuus voi myös pelottaa.

Kun ihminen pääsee sinuiksi ajatustensa kanssa ja epävarmuutta aiheuttavat asiat selviävät, tulee löytämisen ilo ja helpotus. Irtipääsy vl-opista ja liikkeen vallasta on hyvin vapauttavaa.

Julkitulo

Oman uskontilanteen muuttumisen ilmoittaminen on traumaattinen tapahtuma. Se hermostuttaa ja jännittää ja pelottaa. Seuraukset tiedostava ymmärtää, että siihen päättyy yksi merkittävä elämän jakso. Suhde valtaosaan ihmisistä joutuu koetukselle ja osa niistä täytyy rakentaa uudelleen. Asian kertominen sukulaisille ja ystäville on kuin käynnistäisi tunteiden myrskyn.

Läheisten kohtaaminen ilmoittamisen jälkeen

Tässä vaiheessa suurimmat tunteet ovat toisilla. On hämmästystä ja järkytystä, joka muuttuu suruksi ja jopa epätoivoksi. Yllättävää on kuitenkin se, että eri ihmiset reagoivat niin eri tavoin. Osalle ero liikkeestä on samaa tai pahempaa, kuin ero elämästä. Yllättävän paljon on niitä, joille tapahtunut ei olekaan kovin dramaattista. Lähinnä voidaan olla hetken hiljaisia ja hakea uutta luonnollista yhteyttä. Kun se on saavutettu helpohkosti, kaikki on kuten ennenkin. Jotkut ovat valmiita keskustelemaan asiasta ja ymmärtävät hyvin haluamatta silti omalla kohdalla tehdä vastaavia ratkaisuja. Usein nämä ymmärtäjät ovat itsekin kukin tavallaan kriittisiä suhtautumisessaan vl-opetukseen.

Omille lapsille kertominen

Osa lähtijöistä erkanee hiljalleen omaksumalla elämäntavan, joka ei ole vl-normien mukaista. Tällöin lapset eivät kasva noihin normeihin eikä erillinen ilmoittaminen heille ole välttämättä edes tarpeellista. Jos taas elämä on ollut vanhoillislestadiolaisuuden mukaista ja uskoa on oikeasti tunnustettu perheessä, muutos voi olla lapsellekin shokki. Murrosikäinen lapsi on jo muodostanut identiteettiään aika paljon uskonnon mukaan ja vanhempien ilmoitus, ettei enää kuuluta tuohon joukkoon, on vakavasti otettava tapahtuma. Lapsi miettii, kumpi on oikeassa, vanhemmat vai kaikki muut. Tunteet ovat hyvin ristiriitaiset, kun ei tiedä ketä uskoa. Tärkeää on ottaa tämä huomioon eikä ainakaan lisätä kahtia jaottelua.

Sopeutuminen

Aika parantaa haavat, joskin vanhemmat saattavat usein kärsiä lastensa vl-uskon kieltämisestä hyvin pitkään, jopa lopun elämäänsä. He ajattelevat kyseessä olevan oman lapsen joutuminen helvetin liekkeihin.

Miksi ero vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä on niin dramaattinen asia?

Syy on siinä, että vl-opin mukaan kysymys on yksinkertaisesti elämästä ja kuolemasta. Kuolema tässä tapauksessa on vain vielä paljon pahempi, kuin ajallinen kuolema. Uskon kieltämisen katsotaan merkitsevän ikuista ja ääretöntä kärsimystä tulisessa meressä, kun taas uskossa kuoleminen takaa ikuisen täydellisen nautinnon taivaassa. Tältä pohjalta eron aiheuttamat suuret tunteet on ymmärrettäviä. Suurimmat tunteet ovat kuitenkin yleensä muilla kuin lähtijällä itsellään.

Eron merkitys eronneelle

Valtaosa lähtijöistä sanoo vapautuneensa ja pitävänsä liikkeestä irti pääsyä ehdottoman positiivisena asiana. Heille nimenomaan vl-normien turhuus ja vaativuus on luonut ahdistusta, josta velvoitteesta vapautuminen on antanut mahdollisuuden normaaliin elämään. Eron jälkeen omat tunteet liikettä kohtaan muuttuvat. Vielä eroprosessin kestäessä usein nähdään liikkeessä olevan huomattavan paljon hyvää huolimatta siitä negatiivisesta seikasta, joka itseä ajaa ulos. Sisällä ollessa ei kykene näkemään liikettä, sen oppia, toimintatapoja ja merkitystä ihmisiin kovinkaan objektiivisesti. Ulkoa päin moni asia näyttää erilaiselta kuin ennen, kuten esim. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen, SRK:n vallankäyttö, sensuroiva kaksoisviestintä tai tarkoitushakuinen historiantulkinta. Tällöin voi nousta mieleen ihmettely, vastenmielisyys ja joskus jopa katkeruus liikettä kohtaan.

Ikävämpi puoli on se, että osa lähtijöistä ei ole sinut ratkaisunsa kanssa. Ihminen saattaa olla lähtenyt liikkeestä esim. ”maailman houkutusten” takia, eli jossain elämän vaiheessa uskonasiat kiinnostaa niin vähän, että mielenkiinto normien ulkopuoliseen elämäntapaan saa vaa’an kallistumaan irtaantumisen puolelle. Kun uusi elämä normalisoituu ja uskonasiat jälleen nousevat pintaan, saattaa ihminen edelleen ajatella, että entisen elämän vl-opetus oli oikeaa. Tässä tilanteessa ihmiselle saattaa tulla vahvojakin pelkoja ja ristiriitoja. Toisaalta uskotaan itsensä olevan matkalla helvettiin, mutta toisaalta uusi elämä tuntuu aivan tavalliselta ja vl-elämä ahdistavalta.

Erotetut

Oma lukunsa on ne ihmiset, jotka aina kokivat olevansa vl-uskovaisia ja olisivat halunneet olla edelleenkin. Kuitenkaan heille ei annettu siihen mahdollisuuksia. 70- ja 80- luvun hoitokokouksissa erotettiin ihmisiä mielivaltaisin perustein. Ihmisiltä vietiin lupa uskoa, heiltä vietiin toivo päästä taivaaseen, johon he vilpittömästi uskoivat. Näille ihmisille ero liikkeestä oli järkyttävän traumaattinen. Lähes kaikki kertovat mielenterveyden ongelmista. Moni joutui sen takia hoitoonkin ja osa päätti elämänsä oman käden kautta, kun kerran taivastoivoa ei enää ollut.

Vasta internetin keskustelupalstat ovat antaneet osalle näistä ihmisistä mahdollisuuden avautua traumaattisista kokemuksistaan 30 vuoden jälkeen. Koko ajan SRK on vähätellyt näitä ihmisiä ja heidän kokemuksiaan, mikä osaltaan on lisännyt heidän tuskaansa. Tänä päivänä SRK on toisaalta myöntänyt virheet, mutta toisaalta se kieltää ne. Erotetut leimataan edelleen itse eronneiksi ja epäuskoisiksi, joiden mielipiteitä ei tulisi kuunnella.

 

Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies.